– Frank Sinatra, My Way. Nämä kaksi pientä asiaa muuttuu ISOKSI asiaksi toimiessaan, ja uskon, että minulla on käynyt niin. Se on aika metka fiilis kun pystyy kieltäytymään pullasta, kakusta, karkista jne…. Eikä se ole edes vaikeeta, vaan kun ei juuri tee mieli, niin ei tee. Tästä asiasta tunnen jopa jonkilaista ylpeyttä ? Loppuun muutama ruutukaappaus brassisuosituksista – joita lukiessa tulee epätodellinen olo, että voiko valtio ihan oikeasti toimia ihmisten suojelijana eikä ainoastaan suurteollisuuden äänitorvena? Näköjään voi. Ehkä jokupäivä myös Suomessa: Mistä rakentuu elämän rikkaus – sellainen, joka vain paranee vuosi vuodelta – jopa ilman taakkojen kasvua? Vaikuttajat jotka ymmärtävät miten markkinamekanismi ja vallan dynamiikka yhteiskunnassa toimii, ja jotka haluavat säilyä relevantteina kilpailun vapautuessakin, käyttävät aidon luonnollisuuden ja vapauden sanomaa markkinointiviestinä mahdollisimman autenttisesti luontoa kunnioittavien ja elämää vapauttavien tuotteiden myymiseen – ja ennen kaikkea käyttävät näitä riittävän laadukkaita tuotteita pedagogisena apuna luonnollisuussanoman levitystyössä. Opetushan jää aina paremmin mieleen, kun tunteita herättävä mielikuva tai tarina voidaan linkittää fyysiseen esineeseen. Mitä useammassa paikassa tuo esine esiintyy saman näköisenä, sen paremmin opetus potkii ja oivallus leviää. Siksi hyvä pedagogiikka sopii täydellisesti yhteen brändäyksen kanssa. Brändin voima ja massatuotteen etu, verrattuna aitoon ruokaan tai puhtaaseen luontoon, on sen kyky ja halu esiintyä samannäköisenä loputtomasti monistuen ja yhä laajempaa kiinnostusta ansaiten. Tämän aikakauden suurinta neroutta on yhdistää luonnollisuuden ja tuotteistuksen parhaat puolet, sen sanoman levittämiseen joka voi maailman ihan oikeasti pelastaakin. Tarvitset tuotteita sanomasi tueksi; valitse ne hyvin. Tarvitset myös sanomaa tuotteidesi tueksi; valitse sellainen joka täyttää ihmisen universaalit ja ajankohtaiset tarpeet. – Suoraa puhetta siitä miten ultra-prosessoitu ”ruoka” valmistetaan, ja miksi sitä ei kannata käyttää. Suomessa prosessointiteollisuus kuuluu samaan hyvävelikerhoon virallisten ravintopäättäjien. Fogelholmin vaimo on töissä Fazerilla jne. Rakkaus on omistus-varmuutta tärkeämpi. Dynaamisessa meiningissä menestys, fiilis, luovuus kohoaa… ja siitä runsaudesta on hyvä hypätä myös parisuhteeseen tai jopa avioliittoon. Ensin runsaus, spontaanisti kohoava, dynaamisesti etenevä rakkaus-ilo – ja siitä hyvästä paikasta käsin voi halutessaan hypätä rakentamaan taas vielä parempaa, eri tavalla. Myös kahdenvälisestä liitosta tulee parempi, kun kumpikin tuo mukanaan hirmu kasan huikeita suhteita, elämänkokemusta, ilon ja luovuuden verkostoja yhteisen tulevaisuuden perustaksi. Pikkukalojen suosimisesta olen samaa mieltä; dioksiinit ja raskasmetallit rikastuvat ravintoketjun huipulle petokaloihin. Turskaa ja seitiä kannattaa minunkin mielestä hankkia pakkasesta – muttei painonhallinan takia. Painonsääntely on ihan muista asioista kiinni kuin vähärasvaisuudesta ? Tässä lääketeollisuus puolustautuu kilpailulta, kuin ihmiskeho patogeeneilta. Jos tulen sinulle kylään, saatan toki järjestää vaikka musaesityksen – ja, todennäköisesti tiedustelen paikan isännän biisitoiveita ennen kuin avaan pianon kannen. Mutta jos tulisin sinulle ”kylään” niin että valtio pakottaisi sinut jokatapauksessa ruokkimaan ja majoittamaan minut tein mitä tahansa, ja kaupanpäälle valtamedia leimaisi sinut rasistiksi heti jos valittaisit tästä järjestelystä millään tavoin, voit olla varma että kunnioitukseni talon tapoja kohtaan rapautuisi pikkuhiljaa – enkä oikeastaan mahtaisi sille mitään. Keinotekoisesti ansaitsematon valta-asema tekee huonoa ihmisten väliselle kanssakäymiselle ja aitojen suhteiden muodostumiselle. Se on ainoa asia, jota nykyisessä maahanmuutossa arvostelen. Tämä ei ole maahanmuuttajien eikä edes rasistien vika, vaan johtuu ainoastaan meidän kaikkien naiivista valtasysteemiuskoisuudesta. Sallimme sokeasti ylläkuvatunkaltaiset hupaisat järjestelyt, ja käytämme sanoja väärin tuomitessamme rasisteiksi talojensa isännät jotka eivät innostu ylhäältäpakotettuun vieraanvaraisuuteen. Miksi ihmiset käyttävät tuotteita. Miksi emme syö pelkästään pakkaamatonta terveellistä tuoreruokaa? Johtuuko se laiskuudesta? Itsekurin vai valistuksen puutteesta? Suurin osa suhteistani ei vaadi yhtään mitään. Jos vaaditaan, siihen saa olla jokin expansiivinen syy: sitoudutaan toteuttamaan maailmaa muuttavaa ja kaikkia vaurastuttavaa unelmaa aikataulussa, vielä paremmin, nopeammin ja kestävämmin kuin spontaanisti olisi mahdollista. En enää kovin helposti suostu vaatimuksiin kontraktiivisista eli supistavista syistä – koska se on lähes aina kehno diili kokonaisuuden kannalta. – Mäkin oon löytänyt tuon herkästi innostuvan ja leikkisän lapsen sisältäni, ja vähitellen enemmän aitoa mua ja inspiraatiota nousee esiin. – että laadukkaan ruoan tuotanto voi itseasiassa jopa työllistää ihmisiä! ? Ja että meistä kuluttajista on kiinni, tuetaanko tuhoavaa viljelytapaa vai rakentavaa; jättifarmeja vai ihmisenkokoisia pientiloja. Koskahan Evirakin alkaa suositella Suomen luonnon antimia, sen sijaan että estäisi pienyrittäjiä myymästä niitä? ? Kasvuluvuista ja palautteista päätellen myös Juice+ on osa ratkaisua, syistä joita kannattaa kysyä minua kiireisemmiltä, ja heiltä joiden elämään Juice on tuonut näin laajan fytoravinteiden kirjon ehkä ensimmäistä kertaa – paketissa jonka joku muukin kuin superfood-markkinoiden innokas seuraaja osaa ostaa ja heti käyttää oikein. Raastekärry ei vaadi käyttöohjetta, mutta siitä puuttuu lähes kokonaan maku, väri ja aromi, eli juuri ne fytoravinteet, ja kaupan päälle siitä saa ns. ”kasvinsuojeluaineita” eli vanhan kansan kielellä maatalousmyrkkyjä ynnä muita petrokemianjalosteita. Melkein kaikki mistä sitä väriä todella saisi, vaatisi sellaista uuden opettelua tai toistuvaa touhuamista, joka sopii Suomen oloissa ja kulttuurissa lähinnä asian harrastajille. Juice tarjoaa tällä hetkellä superfood-alan olennaisen pointin kaikille aloille, ja jos Juice voittaa markkinoilla, se johtuu designista. iPod ei ollut teknisesti ylivoimainen mp3-soitin. iPod oli ensimmäinen, jonka jokainen saattoi ottaa käyttöön ilman ohjekirjaa. Lisäksi se oli mukava ostaa ja jopa ilahduttava avata. Ja se sanoi suoraan mitä arvoja se edustaa. Suoraa puhetta, kuinka voit toimia kokonaan markkinoiden ulkopuolella ja saada vielä parempaa ilmaiseksi. Tässä siis VALTIO suosittelee toimenpidettä, joka suoraan vähentää rahatalouden valtaa ja pienentää BKT-numeroita. Eihän valtio voi tehdä niin. ? Valtion valtahan perustuu siihen että saadaan yhä isompi osa ihmisten toiminnasta kontrollin alle ja verotuksen piiriin. Kun puhutaan maahanmuutosta, puhutaan jatkossa mieluummin kaikesta siitä, mitä hallitsijat ajavat läpi sillä aikaa kun meidän huomio kiinnittyy viimekädessä aika yhdentekeviin rasismikummasteluihin. Rasismi ei ole niinkään syy, vaan seuraus jostain. En koe kovin kiinnostavaksi keskustelua jossa rasismi nähdään pahan syynä – ja jonka oma sävy on silti samaan aikaan erityisen vakava ja tuomitseva ? Moiseen keskusteluun osallistuessani tiedän olevani jonkun kolmannen tahon pelinappula. Yhtä hyvin voidaan se aika käyttää konkreettisempaan aikaansaamiseen, eikä kadoteta arvokasta hetkeä eskapismina niistä oman elämän asioista joille voisi jotain tehdäkin. Toteutetaan unelmia, tehdään jo tänään taas jotain niiden eteen, tai vietetään ihanaa aikaa niiden parissa. Perehdytään sydämen ihanteisiin, syvennytään siihen, ja toteutetaan tai haetaan yhä upeamman toteuttamisen mahdollisuuksia. Nautitaan maailman kauneudesta ja myös sen loputtomasta huumorista. Kun se arki on kuitenkin sitä samaa jauhelihapakettien avaamista ja perunoiden keittämistä ja maitopurkkien kierrättämistä” random kuva eilisestä tilaisuudesta, jossa myös alkoholi maistui Mitä suomalainen kasino lounge, jos jokin on minulle joskus tärkeämpää kuin ajan käyttäminen ainasamaan kaupassakäyntiin, ruoanlaittoon, kattamiseen, aterioimiseen ja tiskaamiseen? Onko silloin oikein turvautua aikaa säästäviin keinoihin? Slow food on ihanaa – mutta onko se ihanaa jos siitä tulee kotiruoantuoksuinen vankila? Hyvät suhteet kohentavat hyvinvointia, ulosantia, itseluottamusta, iloa – molemmille osapuolille, ja lisäksi vielä laajemmallakin tarkoituksella. Mitä runsaammin ja vapaammin sellaisia suhteita on kaikkien välillä, sen parempi kaikille. Status Quo yritti joka ikinen vuosi ampua alas superfoodia. Kansa on kuitenkin äänestänyt ravinnetiheän valmismurkinan puolesta vuosi vuodelta vahvemmin, ja moni vanhan vallan päällä levännyt taho on alkanut menettää asemiaan. Nyt superfood-ala on ryhtynyt käyttämään mediavaltaa ja rahoittamaan jopa asiantuntijoita, joten mahdollisesti pian ei ole enää juuri ketään joka haluaisi ampua alaa alas. Ehkä gojimarja, nokkonen tai aito mustikka löytyy pian Valion smoothiesta ja Robinin IG-kuvista. Siinä vaiheessa kun Superfood sponsoroi laillistetun ravintoterapeutin koulutustapahtumaa, laillistettu ravintoterapeutti ei puhukaan enää mediassa ruokkivaa kättä vastaan – varsinkin kun tässä vaiheessa superfood sponsoroi myös sitä mediaa. Tottakai joillekin ruoanlaitto on päivän paras meditaatio, ja laadukkaiden tuoreraaka-aineiden haaliminen rakas harrastus. Mitä vauraampia ja vapautuneempia meistä tulee ajallisesti, sitä rennommin voimme allokoida aikaa rakastamiemme asioiden pariin. Mitä vähemmän aikaa menee hukkaan, sitä enemmän sitä jää tärkeään – joka saattaa joillekin olla keittiössä touhuaminen, muttei kaikille. Laatikossa ihmisestä kehittyy osaava olemaan laatikossa. Haluan lähelleni tyyppejä, joille vain taivas on rajana eikä ehkä sekään. Valtio, joka puhuu totta. Vaikka iso raha toisin toivoisikin. Mikä noita brasseja vaivaa, vähän liikaa salsatanssia ja rantaelämää ehkä? Itseasiassa toimittajan ammatti oli vielä hetki sitten lähes ylläkuvatun kaltainen suojatyövirka, mutta nykyään valtamediakin joutuu kilpailemaan vapaan median kanssa, joten siellä ei ole enää automaattisesti varaa elättää ohjeenmukaisia artikkeleita toistavia normitoimittajia. Nykyään myös mediatuottajan tarvitsee kehittyä ja seurata aikaansa, koska ala on altistunut kilpailulle ja sille pelätylle markkinamekanismille. Sama koskee pian kaikkia aloja, myös terveyttä ja ravinto-ohjeistusta. En usko, että kaikkein turvallisimmin laitostuneinkaan ravintoneuvoja saa enää viiden vuoden päästä asiakkaita, edes KELAn kautta tai lääkäreiden lähettämänä, jos ohjelmassa lukee edelleen sama valkomaito, glyfosaattivehnä, kemiallisesti kovetettu margariini + enemmän E-koodeja kuin raaka-aineita. Tai ainakaan ne viimeiset hitaimmat, alistuvimmat ja vähiten itse ajattelevat asiakkaat eivät tee ammattilaisen oloa kovin arvostetuksi enää siinä vaiheessa. Terveysalakin alkaa altistua kilpailulle ja uusille tuulille, missä myös tuloksilla on merkitystä eikä pelkkä virallisestikorrektien sääntöjen toistaminen riitä. Jos pidit tästä tekstistä, jaathan sen muillekkin. Olli kiittää! Ensimmäinen esimerkki oli siitä väkivaltaisesta tavasta jolla multikulttuurisuutta tällä hetkellä väkisin levitetään – ja jolla ylläpidetään valtavaa kansainvälistä ihmiskuljetus-mafiaverkkoa josta poliitikotkin hyötyvät. Jälkimmäinen tarina oli siitä kulttuurien sekoittumisesta, joka tapahtuu spontaanisti, vapaaehtoisesti ja ketään riistämättä – silloin kun se palvelee kaikkia tai kaikki osapuolet ovat siihen jollaintapaa halukkaita. Kannatan monikulttuurisuutta, mutta en kannata väkivaltaa – edes silloin kun se kohdistuu viattomiin veronmaksajiin tai kotimaisiin alkuperäiskansoihin ja heidän tapaan elää. Ja moni tuntuu olevan samaa mieltä; huomattavasti useampi, kuin jotain jännää agendaa ajava tai ainakin hyvin rajoittunutta ja keskusjohtoista maailmankuvaa edustava valtamedia haluaisi mielellään myöntää. 6-tason eli ”vihreän maailmankuvan” ristiriita on ilmaiskierroksia casino 400, että se suvaitsee vain suvaitsevaisuutta, ja tuomitsee tuomitsevuuden – eli samalla itsensä, koska suvaitsevaiset ovat usein innokkaimpia suvaitsemattomuuden tuomareita. Tämä ristiriita, kun siihen lopulta havahtuu, johtaa ennen pitkää integraaliselle tasolle – jossa suvaitaan myös epäsuvaitsevaisuus silloin kun sillä on kokonaisuutta katsoen paikkansa siinä tilanteessa – onhan kasveillakin oma immuniteettinsa; eivät nekään suvaitse mitä tahansa, vaikka toki mieluiten elävät pääosin jonkinlaisessa rauhassa ja harmoniassa. Moni kyselee, miksi täysjyvistä tulee niin väsynyt olo. Siihen on varmasti enemmän syitä kuin historian hetkellä x voidaan vielä tieteellisesti ymmärtää, mutta tällä hetkellä tiedetään ainakin antiravinteet ja entsyyminestäjät. Moni on kokenut nousun energiatasoissa, vaihdettuaan täysjyvät valkoriisiin, ja vaikkapa bataattiin. Tai ihan oikeisiin kasviksiin joissa on muutakin väriä kuin harmaanruskeaa – ja joita ei ole jalostettu ainoastaan leipomoteollisuuden tarpeisiin. Ja joiden tuottaminen ei tuhoakaan luontoa ja ekosysteemejä, ainakaan yhtä pahasti kuin monokulttuuri-tehoviljely, josta viljojen teollinen kasvattaminen on äärimmäisin esimerkki. Keskiajan kristityt halusivat miekan uhalla pakottaa vääräuskoiset oman ihanteensa mukaisiksi. Nyt ymmärrämme, että se oli varsin yksselitteisesti väärin. Kuitenkaan emme vielä huomaa kuinka törkeää tai vähintään koomista on pakottaa kotimaiset paikalliskansat ylikansallisen kulttuuri-homogenisaation ihannekuvan geneerisiksi kopioiksi, kysymättä haluavatko he sitä itse – ja kysymättä haluavatko he kaikenlisäksi maksaa vielä laskunkin. Nutritionismi esiintyy rationaalisena ratkaisuna, koska se pohjaa tutkimukseen ja mitattaviin määreisiin.” + Teeveemainoksen ByggMax-miehelle, jolle suosituin vihannes on makkara, ja terveellisyys tarkoittaa rasvatonta plusmaitopurkkia. Normaalejakin suomalaisia on yhä olemassa, sinun kuplan ulkopuolella. Joku niitä eineksiä edelleen ostaa; eivät ne huvikseen hyllyssä ole – ja ne eivät vaihdu sellerinvarsiin ilman tuntuvaa vastaantuloa tuotesuunnittelijan taholta. Ryhdyn itsekin testaamaan Supercania käytännössä – ja muitakin vastaavia sovelluksia mikäli niitä tulee pian markkinoille. En pelkää ollenkaan sitä, että joku ottaisi nokkiinsa, kun Ollin vastauksilla onkin jatkossa rahallinen hinta. Jos jonkun mielestä minun pitäisi tehdä päivittäin ilmaista työtä, tai hän suorastaan jopa vaatii minua antamaan aikaani ja osaamistani ilmaiseksi sattumanvaraisensekavasti kaikille kyselijöille, ei minulla kuitenkaan olisi sellaisen tyypin kanssa kovin todennäköistä mahdollisuutta luoda oikeasti hyvää suhdetta. Ilmaisia lahjoja vaativan energian voi jättää omaan arvoonsa. Hyvissä suhteissa kaikki lähtee arvostuksesta ja toisenkin ihmisen varauksettoman valinnanvapauden kunnioituksesta. Muistetaan, miten mielettömän arvokasta meidän kaikkien aika täällä on. Sitä ei kovin helposti saa takaisin. Haluan luoda yhä upeampia, merkityksellisempiä, vaikuttavampia hetkiä – ja jos välillä tulen valinneeksi jotain muuta, sekin opettaa valitsemaan jatkossa taidokkaammin. En voisi enää jäädä jonnekin missä toinen käyttäytyisi kehnosti minua kohtaan, koska standardini ovat jo tietyllä tasolla – ja haluan nostaa niitä edelleen, oppien itsekin tuomaan yhä kohottavampaa energiaa joka hetkeen, aidompaa tunnetta ja voimaa joka tilanteeseen. Vastaavasti kehnoin tapa kohdella toisia on pakottaa omat arvot toiselle, käskeä toimimaan minun arvojeni mukaan ja sitten lopulta vieläpä velvoittaa hänet kustantamaan koko kyykytys. Tämänhetkisessä monikulttuurisuuden edistämisessä ei ole mitään luonnollista, eikä se ole erityisen kaunista. Ihmiset, niin maahanmuuttajat kuin paikallisetkin, ovat nappuloita pelissä jossa mafia, poliitikot ja heitä läheiset tahot tienaavat paljon, ja kansalaisen asema suhteessa valtarakenteisiin heikkenee jälleen. Ennen sanottiin “hajota ja hallitse”. Se on kuninkaiden vanha kikkakolmonen kansan kevyempään hallitsemiseen, etenkin jos haluaa hallita tavoilla jotka eivät saisi kannatusta ilman vihan ja pelon ilmapiiriä. Kun eri kansanryhmät saadaan tappelemaan keskenään tai ainakin kyräilemään toisilleen, tulee törkeästäkin omanedunajamisesta huomattavasti helpompaa. Silmät on käännetty muualle, ja kaikkia vituttaa jo muutenkin ? Ymmärrät jo, että kun telkkarissa mainostetaan jotain, se ei tarkoita että se olisi totta; se vain tarkoittaa että tällaisia mielikuvia joku iso eli byrokraattinen, riittävän korkeakatteinen rahoittaja haluaa sinulle tänään luoda – jotta ostaisit enemmän jotain keinotekoista krääsää, hinnalla josta riittää extraa sisällöttömien pushausmainosten tuottamiseen. Aika sama miten maailmalle tai Suomelle käy, koska Suomi on vain päänsisäinen käsite ja legalistinen fiktio jota ylläpidetään torvisoittokuntamaisilla symboleilla, eikä edes ole mitään yhtä “maailmaa” vaan miljardeja subjektiivisia todellisuuksia, ja voin jokatapauksessa vaikuttaa omaan onnellisuuteeni taidokkaammin keskittymällä itseä kiinnostaviin asioihin kuin toisten tekemisiin. Samalla rakastan jakaa mitä matkan varrella opin, ja sellainen tuo omaankin elämääni aina yhä antoisampia suhteita. Tunnet minut jo ennen kuin tavataan, joten saan aitoja ystäviä helpommin, joiden kanssa voidaan taas tehdä tästä yhä kauniimpaa meille kaikille, tai joita voin esitellä toisilleen vaikken itse ehtisikään aina paikalle. Kaunistamalla omaa maailmaani, saatan onnistua auttamaan tai inspiroimaan myös sinua omasi ehostamisessa – ja meitä suurempi kokonaisuuskin saattaa kaunistua samalla, vaikkei kukaan meistä ei ole niin viisas että voisi tietää toisten asiat paremmin kuin ne jotka tuntee sisältäpäin ja suoran kokemuksen kautta. Jos pukeutuisimme vain värittömiin keinomateriaaleista ja myrkkypuuvillasta valmistettuihin laitosvaatteisiin, kaikilla suurteollisuuden kehittelemillä virallisestiturvallisilla lisämyrkyillä kyllästettynä online casino suomi banned, se olisi suojatyöasiantuntijoiden kuiva unelma. Maailmanparantajien märissä unissa pukeutuisimme aidoista luonnonmateriaaleista itsevalmistettuihin ekovaatteisiin. Onneksi molemmat vaihtoehdot ovat olemassa – ja lisäksi on mahdollista valita muodikasta, kivaa, nopeaa… En harrasta fast fashionia, mutta näen siinäkin pointtia. Ilon merkitys tulee helposti aliarvioiduksi vakavassa keskustelussa – kuten myös sen kaikkia ympäröivän voiman osuus, jonka jatkumona toimimme vaikkei sitä aina huomata: Verrattuna siihen mitä Suomi syö, J+ voi toimia helppona elämänmuutoksen aloituspakkauksena, paljon helpomminlähestyttävänä kuin se tosiharrastelijoille suunnattu Dragon Herbsin oudonmakuinen Tonic Alchemy. Minulla jos kellä on kokemusta ja keinoja takataskussa, ja silti en osannut auttaa viisivuotiasta tässä asiassa vaikka jopa vuosien ajan sain näyttää mitä osaan, herkkusuklaanvalmistuksesta lähtien parhaisiin ravintolisiin – ja olen todellakin miettinyt näitä asioita paljon! Kirjoitinhan jo viime vuosikymmenellä suositun pikku kirjasen siitä, miten ruokavaliota muutetaan luonnollisesti ilman vastustusta, herkuttelemalla helppoja hyviä kivoja juttuja joiden kautta keho alkaa tottua aitoihin makuihin – tai päivittämällä paremmaksi sitä mitä jo tykkää muutenkin syödä, ravinnetiheämpiin versioihin tutustuen. Silti en osannut auttaa 3-5-vuotiasta innostumaan varsiselleristä. Juicen mehukarkki osasi. Se teki sen Nutrixista tutuilla helpon hyvän lisäämisen ja tutun laadun parantamisen periaatteilla, mutta paljon minua paremmin. Mitä useamman kanssa jaan ja vastaanotan aitoa arvostusta, ja jopa isompaa tarkoitusta, sitä paremmin me kaikki riitetään kaikille. Mitä useammassa suhteessa voidaan luoda jotain ihanaa ja arvokasta kaikkia muitakin ajatellen, luoda lisää iloa maailmaan… ja kehittyä siinä vielä paremmaksi, oppia yhdessä uusia taitoja… lähtee riittävyys lapasesta; tulee runsaus. Saapuessani Puolangalle, en ajattele ”kuinka voisin painostaa heidät samanlaiseksi kuin minä”, vaan todennäköisesti alunperinkin minulla on joku omaan mielenkiintoon liittyvä syy vierailla juuri siellä. Jos minua ei kiinnosta heidän paikallinen kulttuuri tai en arvosta heidän tapaansa elää, voin mennä jonnekin mikä kiehtoo juuri minua enemmän. Because of their ingredients, ultra-processed foods—such as packaged snacks, soft drinks, and instant noodles—are nutritionally unbalanced. As a result of their formulation and presentation, they tend to be consumed in excess, and displace natural or minimally processed foods. Their means of production, distribution, marketing, and consumption damage culture, social life, and the environment. Näen sen ainoastaan rikkautena tai vähintään oikeutena, että lieksalaiset saavat elää kuten lieksalaiset haluavat – ja jos joku haluaa sinne mennä, saa mennä kunhan ei paikallisia pakoteta maksamaan uuden paikkakuntalaisen matkoja ja muita kustannuksia. En näe mitään oikeaa siinä, että Kuusamon asukkaat pakotettaisiin elämään kuten muut – valtion väkivaltamonopolilla uhaten jos eivät muuten tottele. Koska tämän artikkelin tehtävä on auttaa sinua tekemään parempia valintoja, laitetaan loppuun pari lainausta Sami Sundvikin artikkelista ”Miksi en usko ravitsemusterapeuttien suosituksiin” : – Videon katsomisen ja kuuntelemisen jälkeen tuli sellainen fiilis, että haluan nyt ja heti paljon paljon enemmän oppia terveellisemmästä elämästä ja tahdon vieläkin enemmän tuntea sitä mikä tuntuu ? Puhdas laadukkaampi ruoka on nyt meidän elämää, ja huomataan myös kaveripiireissä. Muoto on nyt muuttunut 11kg:n verran ja kuulemma näkyy ? Voiko hyvää tai jopa ihan parasta saada tai syntyä ilman hintaa? Usein kun naiset puhuvat miehistään, he rakastavat ”miehen ideaa”, parisuhteen ideaa enemmän kuin parisuhdetta itseään, kokemuksena ja elävänä prosessina. Mitä, jos vaikuttaja voisikin tienata suoraan vastaamalla siihen kysyntään, siihen kyselytulvaan, jota huomio ja suosio tuo tällä hetkellä lähinnä ikävänä sivuvaikutuksena elämän taakaksi? Väitän, että tässä on seuraava tosi iso ja merkittävä trendi ja kehityssuuntaus. Tämä tulee kääntämään ongelman voitoksi, tehden vuosi vuodelta pahenevasta inbox-ongelmasta ratkaisun, joka samalla vapauttaa vaikuttajat isojen ja inhottavien mainostajafirmojen kahleista. Tämä tulee parantamaan kaiken tiedonvälityksen laatua, vapautta, itsenäisyyttä ja varauksetonta riemua jo hyvin pian vielä entisestään. Blogaajan ei tarvitse kyllästyä blogaamiseen eli tylsien massatuotteiden mainostamiseen, kun voi suoraan palvella innokkaimpia, tarvitsematta myydä edes omaa verkkokurssia, tai muutenkaan säätää tai järkätä yhtään mitään. Monityydyttymättömät pehmeät rasvat ovat herkkiä hapettumaan, eli eltaantumaan, eli härskiintymään. Ravintoasiantuntijan suosittelema rypsiöljy on kuumennettu jo valmistusvaiheessa aikamoisiin lämpötiloihin, ja todennäköisesti käsitelty mm. myrkyllisellä ja räjähdysherkällä heksaanilla: Juuri tänään yksi kaveri kyseli, miksei Tomi Kokko ollut vastannut hänen viestiinsä. Onko Tomi jotenkin vihainen, eikö hän tykkää minusta? Vastasin, että vastaisiko Cheek tai Elastinen sinun viestiin – tai kuuluisiko heidän edes vastata? Ei tietenkään. Tomi painii samassa sarjassa. Mutta heti kun Supercan-tyyliset sovellukset alkavat tulla osaksi kulttuuria, sinä saat Tomiin yhteyden – hänen määrittelemällä hinnalla, joka hänellekin sopii. Ja se saa sinut muotoilemaan viestisi hinnan arvoisesti. Kaikki voittavat, laatu paranee casino fin sushi, viestintä vapautuu ja vaikuttajat alkavat vihdoin ansaita siitä, mitä heiltä ennen vaadittiin, oletettiin tai edellytettiin tekemään rajattomia määriä ilmaiseksi. Ei meidän tarvitse parantaa meidän ruokavalintoja – riittää kun lakataan niin vahvasti tukemasta kaikkea mikä ruokavaliotamme huonontaa. ”It’s not an additive process, it’s a substractive one”. kuten Tim Ferriss sanoisi. Ruokakulttuuri voisi oikein hyvin ilman kemikaalitukiaisia, kemikaalisuosituksia, jättifirmojen yritystukia jotka verotetaan ensin pientuottajan pussista, ja ekokauppojen pikkutarkkaa viestintävalvontaa joka tietenkin rahoitetaan heiltä itseltään kerätyillä tarkastus- ja veromaksuilla. Jättifirmathan ovat nettoveronsaajia nykysysteemissä; Macdonalds ja Mehiläinen elävät pienen kotijuustolan ja ekokauppiaan maksamilla veroilla. Ei niin tehoton byrokratiatoiminta ikinä pärjäisi markkinoilla; ainoastaan sosialismissa, jossa valtio suojelee isoja koneistoja ketterämmältä kilpailulta. Kalan kanssa ottaisin, useinmiten, klorellaa, mansikkaa tai hamppuproteiinia elohopean sitomiseksi – joka on nykyfisuissa ja -vesissä ihan todellinen ongelma. Niin Venäjä kuin Suomikin polttaa hiiltä, mikä nostaa elohopeaa ilmakehään ja sieltä se sataa maille ja mannuille, joista pakko-ojitus valutti sen puhtaimpiinkin metsälampiin, kiitos ”tieteen” perusteella tehtyjen poliittisten päätösten. Kalat ostaisin pakkasesta, koska marketin ”tuore”kala ei ole kovin tuoretta – ja jos ne ”hyvät rasvat” ovat päässeet eltaantumaan, ne eivät enää olekaan hyviä, vaan päinvastoin. Kalassa, kuten muissakin eläinjutuissa, näen luissa, nahkoissa, rustoissa ja sisäelimissä huomattavasti kiinnostavampia ravinto-ominaisuuksia kuin pelkässä fileessä. Etenkin kun tarkastellaan hinnan suhdetta ravintotiheyteen ja ravinnekattavuuteen. Saman logiikan mukaan alkoholistille voisi sanoa ’ei sitä alkoholinkäyttöä ole tarvetta vähentää, ota vaan tästä tätä betasalpaajaa ja rauhoittavia niin olet samalla viivalla kuin muut’.” Se tiedetään varmaksi, että mitään täysjyviä ei ennen teollisuuden ja asiantuntijoiden liittoa ole syöty missään nykyisenkaltaisesti eli liottamatta, esi-idättämättä ja ilman fermentointia, ainoastaan pikahiivalla nostattaen kuten se teollisuudessa tehdään. Toisin sanoen, mitään viljoja ei ole missään koskaan syöty suuria määriä niin että niissä on kaikki antiravinteet tallella kuten nykyään – ja että niihin on jalostuksella saatu jopa vielä entistäkin pahempia antiravinteita mukaan, kuten nykyään. Jos tuot minulle vanhaa maatiaiskauraa ja annat sen hieman itää ennen kuivaamista, ja prosessoit sen leiväksi perinteisillä tavoin, mukaanlukien monta vuorokautta kestävä taikinan fermentointi, I’m all in! Asiantuntijoiden suosittelemiin markettiviljatuotteisiin en koske pitkällä tikullakaan, koska niistä tulee väsynyt ja sekava olo, verrattuna ruokiin jotka on joko prosessoitu ihmisen ruoansulatukselle sopivaksi, tai joissa mm. yllälueteltuja ongelmia ei merkittävästi ole alunperinkään. Natural or minimally processed foods, in great variety. mainly of plant origin, are the basis for diets that are nutritious, delicious, appropriate, and supportive of socially and environmentally sustainable food systems.” – Kaisu vei jalat suustani ? kurssista tulee lisäksi niin hyvä fiilis ja flow, että sitä voi suositella jo siksikin ? hyväntuulista tietoa ilman saarnaa ? ❤ ”Myös tuoteselosteissa vilisevien E-koodattujen lisäaineiden keskinäinen yhteis- eli cocktailvaikutus on tuntematonta aluetta siitä huolimatta, että elintarviketurvallisuusviraston Eviran edustajat puhuvat säännöllisesti julkisuudessa tutkimuksiin perustuvista yksittäisten lisäaineiden turvarajoista.” Purkki toimii porttihuumeena terveellisempään syömiseen ja juomiseen. Tapasin Vuokatissa luennon jatkoilla tosi hyvinvoivan ja asiantuntevan oloisen naisen, joka sanoi käyttäneensä Juicea vuosikausia ja vannoi sen nimeen. Joku taas löytää Juicen kautta juttuja jotka toimivat juuri kyseisessä perheessä lopulta ehkä vielä paremmin. Moni sanoo että niin lapsille kuin aikuisillekin ovat alkaneet kasvikset maistumaan, kun helppo valmistuote antaa keholle kokemuksen lähimarkettia rikkaammasta fytoravinteiden kirjosta, muodossa joka on helppo omaksua ja kätevä käyttää. Kävellessäni Kähtävän kylille, en ajattele että ”voisinpa pakottaa nämä kaikki samanlaisiksi kansainvälisen monikulttuurisuuden puolestapuhujiksi kuin me siellä etelässä – ja voisinkohan vieläpä vaatia kähtäväläiset kustantamaan koko lysti, halusivat tai eivät..”. 6-tason suvaitsevaisuus kuitenkin ajattelee, ja vallan kahvaan päästessään myös toimii, toisinaan jopa juuri niin. Vasta integraalisemmalta tasolta huomaa, että maailma on rikkaampi kun siellä saa olla erilaisia paikkoja, toisenlaisia tasoja ja eritasoisia todellisuuksia – it’s all quite wonderful. Kaiken ei tarvitsekaan olla samaa egalitariaa, vaan saa olla myös eroja. Voin suvaita myös Lieksan, Nurmeksen ja jopa Alahärmän. Nähdä niissäkin kaikenlaista kiehtovaa, kaunista tai vaikka hassua. Edelleen, ihan uskomatonta että valtio voi olla kansalaisten puolella eikä pitämässä kansainvälisen jättiteollisuuden, massamainostajien ja markettiketjujen puolia. Tuo on siis ihan oikeaa tekstiä jonkun ihan oikean maan ravintosuosituksista. Siellä liputetaan pienviljelijän puolesta, ekologisestikin kestävän ruokasysteemin hyväksi. Sanotaan suoraan ja selvästi, että ruoka on enemmän kuin spektroskooppia varten poltettujen osiensa summa, ja niin alkuperällä kuin nauttimishetkelläkin on merkitys – sekä kaikella siinä välissä: Kuin Satokausikalenterista, vielä pidemmälle vietynä. Huonoin tapa tehdä mitään on väkisin pakottamalla – koska sellainen aina hukkaa energiaa eikä kaunista kokonaisuutta, vaikka sen yhden palikan saisikin lopulta väännettyä siihen ennaltapäätettyyn koloon. Ei kukaan toimittaja tai lehden omistaja usko että Cokis tekisi hyvää kellekään. Lakatkaa siis mainostamasta sitä – ja samalla kaikkea muutakin mikä on meidän molempien mielestä pelkkää shaissea. You can do it. Rahaa voi tienata myös kasvavilla aloilla; ei tarvitse enää olla sidoksissa laskeviin trendeihin tai menneentalven lumiin. Omia arvoja vastaan toimiminen on varmin tapa pelata itsensä ulos tulevaisuuden tärkeimmästä markkinoinnin, viestinnän ja vallansaamisen kanavasta eli avoimesta keskustelusta. Kannattaa mieluummin toimia niin että lastenlapsetkin voi olla liekeissä siitä mitä mummu tai pappa sai aikaan. tai minkä puolesta laittoi itseään likoon. Se tulee olemaan aina coolia & in. Ennenpitkää kansanterveysongelmien todelliset syylliset kuten Fazer ja muu sydämetön jättiteollisuus on jo paljastunut kaikille, ja silloin en halua olla siinä leirissä, tai joutua selittelemään jotain vanhoja margariinisanomisiani, jotka tietenkin löytyvät verkosta nopealla haulla – ikuisesti. Tässä on käynnissä varsin vauhdikas kulttuurien ja perinteiden systemaattinen hävittäminen. Kuka siinä voittaa? Ainakin jokainen joka haluaa hallita kansalaisia ulkoa päin, omien agendojensa hyväksi kysymättä lupaa hallinnan kohteilta. Ihminen, joka ei saa ohjuria omista kulttuurillisista juurista ja vahvoista ihmisten välisistä siteistä, on helpommin liikuteltavissa kaikenlaisten valta-asemaa saavuttaneiden kansallisten tai ylikansallisten tahojen pillin mukaan. Tottakai oman ohjurin voi myöhemmissä kehityksen vaiheissa kiinnittää kulttuuriperinteet ylittäviinkin arvoihin kuten universaalimpi totuus, rajaton rakkaus paras online casino expert, kauneus ja pintaa syvempien sydämen tunteiden todeksieläminen – mutta sellainen ei vielä tässä vaiheessa ole realistista suurimmalle osalle. Suurin osa tuntee vielä tässä ajassa olevansa lähinnä hukassa ilman omia juuria. Se, että internetissä on voinut levittää tietoa pienemmillä kustannuksilla, on jo vapauttanut tiedon välitystä valtavasti. Mm. lautasmallista poikkeava terveystieto on saanut jalansijaa, koska vapaampia toimijoita on ollut entistä vaikeampi kontrolloida yhden saman virallisen totuuskoneiston vallan alle, heiluttamalla euroseteliä tai käyttämällä Valion sponsorisopimusta neuvotteluvalttina. Silti vaikuttajillakin on yhä ainakin omaan elämään liittyviä kustannuksia, kuten vuokra ja ruoka. Pian yhä suuremmalta osin nekin voi kuitata kommunikoimalla suoraan innokkaimpien seuraajien kanssa. Tämä katkaisee viimeisenkin valtapiuhan, jolla vapaiden vaikuttajien sanomaa on edelleen voinut jossain määrin kontrolloida tai korruptoida valtarakenteen taholta. Tämä on paras mahdollinen uutinen meille kaikille ja mm. koko hyvinvointialan tulevaisuudelle. Vapaudessa syntyy hyvää. Huono uutinen se on ainoastaan yhteen ainoaan oikeaan lautasmalliin uskoville kontrollifriikeille ? Kaikille muille vapaus synnyttää jatkuvasti uutta hyvää spontaanisti. Mahdollisuudet laajenevat, itsensä toteuttamiselle, toisten palvelulle parhailla lahjoillaan, ja yhteiselle ilonpidolle ilman sanomaa kontrolloivien sponsorien korruptoivaa eli meiningin tasoa rajoittavaa vaikutusta. 6-tason ajattelijalle on vielä ok pakottaa toiset suvaitsevaisuuteen politiikan ja keskitetyn valtamedian keinoin – ja nimenomaan juurikin sellaiseen suvaitsevaisuuteen jonka 6-tasolainen itse ymmärtää ja hyväksyy. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmeessä ”suvaitsemattomat” eli ne erilaiset eivät haluakaan kustantaa heidän multikulttuuristamistaan itse maksamillaan verorahoilla? Kuinka auttaisin tällaista perhettä – ja miljoonaa muuta heidän kaltaistaan – voimaan mahdollisimman kätevästi paremmin; aloittamaan matkansa kohti viherpiiperrystä tai kestävällä tavalla energistä ja terveyshuolista vapaata elämää? Jonkinlaisella tuotteistuksella on tässä osansa, koska en voi olla miljoonassa paikassa kerralla – eivätkä hekään ala tehdä valintoja jotka tekisivät elämästä raskaampaa, rajoittuneempaa tai ilottomampaa. Edelleen etsin tähän aina parempia ratkaisuja, ja haluan ymmärtää mitä laatu tarkoittaa silloin kun tarkoitus on palvella ihmistä arjessaan eikä ainoastaan tehomaistajien testiryhmää koetilanteessa. Joskus jään poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten tai saamattomuussyiden vuoksi vuosiksi paikalleni hakkaamaan kaikkea sillä vasaralla mikä minulla jo on. Jatkossa kuulostelen markkinoita yhä tarkemmin. Markkinoita, eli ihmisten todellista käyttäytymistä ja kollektiivisen tietoisuuden muuttuvia makuasioita. Ei minun käsitystäni ihmisten tarpeista, eikä edes heidän käsityksiään, vaan sitä totuutta, jonka todelliset valinnat paljastavat. Tosin tiedän tyyppejä, jotka jossain määrin tekevät jo kaikkea tuotakin, ja silti käyttävät myös Juicea, koska ovat tykästyneet juuri siihen. Joku voi tykätä tuotteen sisällöstä, toinen ulkonäöstä, kolmas käyttömukavuudesta, neljäs porukasta ja meiningistä, viides brändistä ja tarinoista joita se edustaa tai mistä se muistuttaa; kuudes brändin tarjoamasta muusta terveysohjeistuksesta, ja seitsemäs näiden yhdistelmästä. Moni voi tykätä myös siitä, että se 45-55% hinnasta mikä muuten menisi Lifelle tai Sokokselle, meneekin kavereille, tuttaville ja instituutioista riippumatonta luomuterveystietoa vapaasti levittävälle verkostolle, jonne voisi itsekin mennä töihin ilman työhakemusta – ei puuhastelemaan tai noudattamaan ohjeita vaan tekemään pelkkää tulosta omilla vahvuuksilla tai innostuksilla. Ei pushaamaan tuotetta, vaan jakamaan sitä missä pääsee loistamaan. Jatkossa kaikki paras liiketoiminta on ennen kaikkea sitä muutosta aikaansaavaa opettamista. Entrepreneurien pelikentillä osataan eliminoida tekemistä ja maksimoida tuloksia. Suomessa yleensä yritetään yhä päinvastoin suojella töitä ja estää muutosta. Se ei enää riitä. Suomi tarvitsee vähemmän puhetta, vähemmän mukatärkeää tekemistä, ja enemmän tuntuvia tuloksia. Aina kun joku valtarakenteiden ulkopuolelta koittaa saada valtaa tavalla, joka veisi sitä pois niiltä joilla se tällä hetkellä on, tulee tottakai valtarakenteen sisältä vastustusta – yleisimmin status quolta palkkansa saavien suojatyöasiantuntijoiden suulla. Siksi uudet ilmiöt kannattaa kasvattaa ja kehitellä joko tutkan alapuolella lentäen, tai sitten lyöttäytyä sellaiseen kelkkaan joka on jo ehtinyt lujittaa asemansa, jolla on jo paikka vallan ytimessä. Maailma muuttuu jo niin nopeasti, että moni alkaa suosia edellistä keinoa – ja hurjimmat heistä eivät jaksa edes peitellä todellisia aikeitaan, koska vakiintunut valtarakenne ei ehdi enää painaa alas kaikkia vauhdikkaasti kasvavia kilpailijoita jokapuolella. Nykyään status quo, kuten vaikkapa Facebook, joutuu pikemminkin ostelemaan pois lupaavimmat kilpailijat, eli liittymään niiden kelkkaan, palkiten niiden perustajat miljardeilla euroilla, eikä enää päinvastoin. – Muutama päivä sitten teki ihan älyttömän paljon mieli lonkeroa. En kylläkään ole alkoholia edes maistellu yli 14 vuoteen. Rakkaudessakin sitoudun auliisti suhteeseen, jonka tahtotilana ja todellisuutena on yhteinen laajentuminen. Saadaan kimpassa vielä ihanammin uusia kavereita, kokemuksia, luovuutta, syvää yhteyttä ja positiivista kasvua kuin erikseen. Rakastetaan elämää yhdessä jopa vielä enemmän. Ollaan yhdessä jopa vieläkin kauniimpi osa tätä maailmaa kuin erikseen. Soitetaan duettona ehkä vielä nautinnollisemmin kuin soolona. Rikastutaan sosiaalisesti ja elämäntehtävällisesti yhdessä juuri nyt jopa sinkkuaikaakin syvemmin. Otetaan ihan tosissaan se ”yhteisen matkan kulkeminen”. Liian moni pariskunta nykykulttuurissa kököttää laatikossa estäen toisiaan liikkumasta – koska yhdessä olo tuntuu tyhjälle, ja erikseen tuntuisi vielä tyhjemmälle. Taloustieteessä käytetään termiä ”ajankäytön vaihtoehtoiskustannus”. Se tarkoittaa kaikkea mitä valitsen olla tekemättä, nyt kun käytän iltani kirjoittamiseen. Tämän tekstin täytyy olla todella arvokas, koska voisin olla kultsin kanssa kuuntelemassa Antti Tuiskua. Tottakai on ok vaihtaa huvi taiteiluun jos sille tuntuu; se on valinta, jonka saan tehdä. Mutta onko okei syödä kätevästi jotain nopeaa, silloin kun ei halua kokkailla enää kolmatta kertaa saman päivän aikana? ”Ruoka on kuitenkin kemiallisten komponenttien ja fysikaalisen dynamiikan yhteisvaikutusten, ruoan ja kehon monimutkainen summa, jonka edessä reduktionistinen tiede on rajoittuneisuutensa vanki. Jo yksittäinen vihannes tai lasillinen maitoa – ateriakokonaisuudesta puhumattakaan – ovat aivan liian monimutkaisia tutkittavia tieteen yksinkertaistavalle, rajoittavalle metodiikalle.” Päätä särkee ja olo on löysä kuin madolla. Toinen ja kolmas päivä ovat kuulemma jo helpompia. Osalla saattaa ihokin puhjeta kukkaloistoon paaston aikana. Onneksi näppyjä ei ainakaan vielä ole ilmaantunut. Mutta hieman outoa on se, että en koe oloani kovinkaan nälkäiseksi. Päteeköhän tähän juuri se ajatus, että kun nauttii ravinnerikasta ruokaa, ei vatsa vaadi määrällisesti enempää. Ravinneköyhää ruokaa kun taas saa mättää lusikkakaupalla ja vatsan täyttymistä saa välillä odotella pitkäänkin. Kello soi ja on aika juoda 2 lirtaa lämmintä suolavettä. Yök. Oksennus kipuaa kurkkuuni kahden lasin jälkeen, mutta määrätietoisesti kulautan viimeisenkin lasin alas. Kömmin takaisin sänkyyn vielä muutamaksi tunniksi. Odotan kauhulla tulevia päiviä. Meneeköhän aivoni aivan lukkoon? Tuleeko minusta kiukkuinen tyhjäpää? Mutta mennään nyt kuitenkin mekosta siihen tärkeimpään. Mikä sai pääni kääntymään 360 astetta ja unohtamaan ennakkoluuloni detoxin suhteen? Syytän kaikesta tätä väsynyttä ja tukkoista oloani. Kaipaan nyt kokonaisvaltaisempaa puhdistusta keholleni, sekä myös mielelleni. Myös ruoansulatusjärjestelämäni kaipaa lepoa. Kuten aikaisemmassa postauksessani kerroinkin, koko tyttö menee nyt uusiksi! Minun syksyn uudet tuulet taitavat olla aika isoja askelia, mutta niiden on tultava. Elämässä on mentävä nyt eteenpäin. Onneksi tämä on aika pieni askel niistä kaikista, mutta silläkin on varmasti isoja vaikutuksia. Päätä särkee jo. Olo ei ole enää maailman mahtavin ja voimakkain. Olenko nyt aivan varma tästä? Detoxin ensimmäinen päivä. Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan paasto. Mehupaasto saa silmäni kirvelemään ja siksi kaikki värikkäät viherpirtelöt saavat minut hyvin poikkeuksellisesti hyppimään tasajalkaa.Tämä on täysin uutta minulle, sillä normaalisti en olisi ikinä syömättä. En ole myöskään ollut maailman isoin paastojen puolestapuhuja, joten tähän hommaan vaadittiin aika monta kirjaa aiheesta ja paneutumista todenteolla. Saattoi pienellä paniikillakin olla osuutta asiaan, sillä lauantaina on ystävämme häät. Mekko ei (vielä) imartele minua yhtään. Onneksi vielä on aikaa! Olisihan se mekko kiva bonus. En suosittele radikaalia paastoa ihan kaikille, sillä kehoon on saattanut varastoitua isokin määrä myrkkyjä. Tällöin vaarana on, että keho ajautuu jopa myrkytystilaan. Rasvasolut vapauttavat niihin varastoituneita myrkkyjä, jotka vapautuvat sieltä verenkiertoon. Onneksi paastoja löytyy monenlaisia ja niistä voi jokainen löytää itselleen sopivan. Myös kuurien kestot vaihtelevat paljonkin ja ne ovat usein myös yksilöityjä. Toinen kevyempi paasto sisältää esimerkiksi 3 eri ateriaa päivässä ja ne sisältävät puhdasta ruokaa, usein ilman maitotuotteita, gluteiinia tai valkaistuja hiilihydraatin lähteitä, tai lihaa. Detoxilla suositaan kasviksia, kalaa ja kanaa (luomuna/villinä), hyviä rasvoja ja marjoja. Myös smoothiet ovat erittäin hyvä tapa paastota, sillä saat niistä tarvitsemasi ravintoaineet ja samalla ruoansulatusärjestelmäsi saa hieman höllätä. Kuitua voit lisätä helposti Chia-siemenistä tai psyllium-jauheesta. Hedelmiä kannattaa nauttia hyvin maltillisesti, jos ollenkaan. Ilman paastoa kehoni ei toimisi. Siellä on nyt liikaa kaikkea sinne kuulumatonta, joten mikään hyväkään ei pääse toteuttamaan itseään koko voimallaan. Jotta nämä paremmat, ravinnollisesti rikkaat raaka-aineet pääsevät tekemään työtänsä, siivotaan suolistoa hieman. Sama siivous pätee myös siihen, miksi viikonlopun mässäilyjen jälkeen ihmettelet alkuviikon parannuksen jälkeen aina sitä sairastumista. Nyt syöt paremmin ja terveellisemmin? Hienoa, mutta se rumba ei auta pitkällä tähtäimellä. Kaikki roska vapautuu kehostasi ja pyörii siellä nyt ennen kuin löytää tiensä ulos. Immuniteettisi on laskenut viikonlopun aikana ja kehosi on alttiimpi kaikelle roskalle. Siksi suosittelenkin ylläpitämään normaalisti terveellisiä elämäntapoja kokonaisuudessaan. Hetkelliset parannukset kun eivät usein tuota haluttua tulosta. Ajattelin detoxoida 3 päivää. Tämä tarkoittaa siis käytännössä että juon viher- ja kasvismehuja, sekä vettä ja yrttejä. Viherjuomat ja inkiväärishotit hoituvat kyllä, mutta mehujen kohdalla jouduin luovuttamaan kun hampaistani roikkui porkkanan paloja ja punajuurta. Kaipaisin mega hyvää blenderiä, sillä omani oli varsin toivoton. Onneksi kotitonttu kipaisi Ruohonjuuressa hakemassa luomulaatuisia ja lisäaineettomia kasvismehuja, joita on erittäin helppo juoda omien keitoksien jälkeen. Ei tule niitä sattumia! (niitä muuten vihaan) Myös probiootit ovat tärkeitä erityisesti detoxilla, sillä ne hillitsevät haitallisten bakteereiden ja mikrobien leviämistä, auttavat ravintoaineiden imeytymisesssä, edistävät kuona-aineiden poistumista ja toki myös tukevat immuniteettia keholle rankankin detoxin aikana. Vettä juodaan paljon ja siihen kannattaa lorauttaa sekaan sitruunan mehua ja puhdasta aloe veraa. 4 noriarkkia Muutama viikko sitten tipaton tammikuu vaihtui tipalliseen helmikuuhun, kun Cocovin Detox-paketti ilmestyi Ruohonjuurenkin hyllyille. Detoxiinhan olennaisesti kuuluu erilaisten kehoa ravitsevien ja sen puhdistuselimiä stimuloivien juomien ja smoothien nauttiminen – jotka saa myös nesteet virtaamaan kehossa, joten “tipallisuuden” voisi jopa kertoa kahdella! Samaan aikaan starttasi suosittu Sis.Delin Hyvänolon Detox -ateriapalvelu. joka seuraavan kerran saatavilla 10.-20.5.2011 keventävällä teemalla. www.sisdeli.fi/sis_hyvanolon_detox.php Blendaa kaikki ainekset Flavour Shakerissa (jauhettavat ainekset ensin, sen jälkeen vasta nesteet) tai mikäli valmistat sauvasekoittimella tai blenderissä blackjack online review, lisää oljy hyvin pienissä määrin koko ajan sekoittaen, jotta kastike ei separoidu. 0,5-1 sitruunan mehu Sateenkaarisalaattia erilaisilla kastikkeilla 50ml kookosvettä Puhdistavaa ruokavaliota opastin myös demokokkauksen merkeissä Ruohonjuuressa 10.2.2011, jolloin kävin läpi hieman sitä, millainen kotona toteutettava detox-päivä voisi ruokavalion puolesta olla. Ohessa jaan ilolla raakaravintoon pohjautuvat reseptit, joita kaikki voivat itse kotona helposti toteuttaa. Ilona näissä resepteissä on niiden taipuminen moneen makuun – käytä siis rohkeasti omaa mielikuvitustasi hyväksi! Kastikkeiden sekoittamiseen ehdoton suosikkini tällä hetkellä on blenderin lisäksi näppärä Jamie Oliverin “Flavour Shaker (www.flavourshaker.fi/watch/ ). Jamiehan on myös tämänvuotisen arvostetun TED-palkinnon saaja, ja rohkaisenkin kaikkia katsomaan hänen puheensa, joka käsittelee sitä, miten jokaista lasta tulisi opastaa ruuan merkityksestä ja ravitsemuksesta www.ted.com/talks/jamie_oliver.html . Cocovin Detox-paketti on varsin ihana ja helppo tapa tutustua moderniin detoxiin superfoodien avulla ilman, että sinun tarvitsisi vetäytyä retriittiin. Toki erilaisissa viikonloppuretriiteissä, kuten juuri itse Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa järjestämälläni Detox & Revitalize -retriitillä (4.-6.2.2011 – seuraava tulossa Hollantiin suomalaisille järjestettynä toukokuussa ilmaista pelirahaa casino owners, teemana tuolloin raw & superfood -detox, josta lisää infoa nettisivuillani myöhemmin, mutta ennakkoilmottautumiset ovat jo käynnissä, ja viisi paikkaa vielä jäljellä), tietoa ja kokemusta voi syventää huomattavasti. Tuo retriittimme olikin aivan valtavan onnistunut. Monet saivat jo viikonlopun aikana apua erilaisiin aineenvaihdunta- ja ruuansulatusongelmiin: 1 dl tahinia 2 rkl vehnänorasjauhetta Ennen aamiaista kehoa alkalisoiva sitruunamehushotti (4:lle) Kokeilkaapa siis näitä reseptejä casino new orleans, soveltakaa ja todetkaa itsekin ihanan kylläinen, ravittu ja energinen olo detoxin kautta! Reseptit ovat myös turvallisia lapsille, ja esimerkiksi aamusmoothie, joka maistuu lakritsille ja lähes kakkutaikinalle hävisi eilen ystävättäreni lasten suihin melkoista kyytiä varsinkin sen jälkeen, kun koristelin smoothiet kuvan osoittamalla tavalla. Ainoastaan psylliumin ja chlorellan jättäisin lasten smootiesta pois, sen sijaan voi laittaa vaikkapa vehnänorasta tai kotimaista nokkosjauhetta. Muistattehan myös, että soijatuotteiden antamisessa erityisesti poikalapsille kannattaa olla harkitsevainen. Tofun tilalla voi siis käyttää esimerkiksi vuohenjuustoa tai muuta proteiininlähdettä! Lisävinkkejä voit katsoa nettisivuiltani löytyvistä artikkeleistani www.hannaskytta.fi tai Ruohonjuurelle aikaisemmin kirjoittamistani blogeista. 2 dl vihannesmehua “Voisiko detoxia vielä jatkaa, kun hyvältä tuntuu – vai onko se 10 päivää maximi?” Neljäs päivä oli lauantai, joka tarkoitti ruuanlaittoa. Nyt olin jo niin tottunut mehuihin, ettei ruokaa oikeastaan tehnyt mieli, vaan leivoin jopa lapsille pullaa ihan hyvällä mielellä. Imeskelin muutaman rakeen balilaista merisuolaa, se auttoi suolahimoon. Napostelua oli illalla ikävä, samoin olutta. Viides päivä oli sunnuntai, joka oli minusta koko kuurin paras päivä. Olo oli energinen eikä kaivannut ruokaa, vaan mehut riitti. Nukuin todella hyvin ja pidempään kuin normaalisti. Jaksoin hyvin askareet ja lasten kanssa peuhauksen. Sitten kun sai taas syödä: Sanotaan että ekana päivänä pitäisi nauttia jotain kevyttä, kasvissosekeittoa tai jotain, mutta minä kyllä vedin ihan mega-aamiaisen. Olipa ihanaa. Mutta ihmeellistä kyllä, syömättömyyttä tuli vähän ikävä. Elämä oli niin helppoa paras chiropractic middleton wi, kun ei syönyt mitään (vähän vaarallinen ajatus). - Ajattelin, että hankin mehustimen, ja juon kaksi mehua päivässä. Toisen aamulla, aamupalan korvikkeeksi (en syö arkins aamupalaa, tiedän mobiili kasino bonus uber, se on väärin, mutta kun ei maistu) ja toisen kun tulen kotiin duunin jälkeen, iltapäivälaten sijaan. Näin saan skideillekin mehut eteen ja jaksan paremmin. Siitä vaan, detoksaamaan! - Mehustimen eli juicerin. Minulla oli lainassa Taran Philipsin iso mehustin, jota en löytänyt netistä, mutta sen pienempi versio löytyy kyllä (klik). MAA ON NIIN KAUNIS Kuullota hienonnettu sipuli kasvisöljyssä pannulla (n. 4 minuuttia). Lisää joukkoon valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä muutama minuutti. Lisää kirsikkatomaatit ja paistele hetki. Kaada joukkoon kerma ja valkoviini, ja anna hautua hetken aikaa. “Notice anything odd about these warnings? No? Let’s continue: Kuullota hienonnettua valkospiulia ja punaista tuoretta chiliä kookosöljyssä. Lisää joukkoon ja paista puoliksi, tai neljään osaan halkaistut pestyt perunat, sekä herneet ja pavut. Kaada joukkoon purkki kookosmaitoa. Lisää suolaa maun mukaan ja keittele kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää tuoretta korianteria, halkaistut tomaatit ja suolapähkinöitä. Anna lämmetä hetki kannen alla ja annostele kulhoon mandoliinikäsiteltyjen kesäkurpitsasuikaleiden päälle. Keep an eye out for your sisters. Valmistan usein “pastaa” tai wokkia kesäkurpitsasuikaleista. Siivutan yhden kesäkurpitsan ja nostelen nauhat lautaselle odottamaan kastiketta. Kesäkurpitsa on niin pehmeää, että en yleensä kypsennä sitä erikseen, vaan se saa lämmetä kuuman kastikkeen seassa lautasella. Valmistan mandoliinilla ainakin kerran viikossa salaattia, wokkeja ja kasviskulhoja. Viime kesänä teimme galetteja suomen asiakastieto oy, joita varten siivuloimme kesäkurpitsaa lähes valonnopeudella. Madoliiniin kuuluu kaksi erilaista terää. Toinen leikkaa siivuja, joiden paksuutta voi säädellä, paksumpia esim niihin piirakoihin ja ohuen ohkaisia tämän henkisiin kesäsalaatteihin . Toinen terä leikkaa tikkumaisia suikaleita. As many commentators have pointed out, it seems mind boggling that countries without contraception, and where abortion is illegal even in cases of rape, incest, or to save the life of the mother, are now recommending that women stop having babies for at least two years. or until medical researchers have a better understanding of Zika’s impact on developing fetuses. Human rights advocates and health workers have rightly pushed back against those recommendations. “Even if women attempt to follow the recommendations through abstinence,” writes Charlotte Alter for Time, “sexual violence is so pervasive throughout the region that many women may get pregnant against their will.” THE 3 LETTERS THAT ARE MISSING
0 Commentaires
Laisser un réponse. |